Rummu 14.-17.9.2017

20.10.2017

Matkakertomus sukellusretkestä Rummun vankilaan

Vankilassa sukeltamassa

Video Rummun sukelluksista

Torstaina 14.9. aamulla Eero Havukaisen kesämökki kumipyörillä starttasi kohti vankilaa mukanaan Esa Kaksonen ja Pekka Sorsa. Kohteesta huolimatta tunnelma oli korkealla. Keski-Karjalan Sukeltajat ry:n viriili eläkeläisryhmä oli jälleen matkalla. Toki on mainittava, että myös nuorempia seuran jäseniä oli suuntaamassa omine kyyteinensä samaan kohteeseen.  He olivat Tiiu Tamm, Matti Immonen, Markus Immonen, Erno Olkkonen ja Arto Möttönen. Lisäksi kolmen YLEN:n sukeltajan oli määrä liittyä seuraamme seuraavana perjantai-iltana.

 Tämän retki-idean takana oli innokas sukeltajamme Tiiu Tamm, joka kertoi Eestissä olevasta veden valtaamasta vankilasta. Hän alkoi järjestellä sukellusviikonloppua sinne jo viime syksyksi, mutta yhteensattumien vuoksi se silloin peruuntui. No onneksi saimme kuitenkin porukan kokoon ja sukellusleiristämme tuli kokemus, joka ei hevin keltään mukana olleelta unohdu. Niin outo ja merkillinen sukellusympäristö se oli.

 Rummu Karjäär sijaitsee vajaan 50 kilometrin päässä Tallinasta Haapsalun suuntaan. Se on ollut pääasiallisesti vankityövoimalla toiminut avolouhos, josta louhittiin liuskekiveä. Vankila on tyypillistä neuvostoleirivankilatyyliä. Eli suoraan sanottuna ympäristö on karmivan karu jäljellä olevine rakennuksineen, muureineen, piikkilanka-aitoineen, vartiotorneineen jättimäisen liuskekiven louhisesta jääneen kymmeniä metrejä korkean harmaan kivituhkavuoren vierellä. Vankilassa on toiminut myös ammattikoulu vangeille.

 Viron itsenäistyttyä louhinta loppui ja kaivanto alkoi täyttyä pohjavedellä. Pumppauksia jatkettiin aikansa pienellä teholla louhoksen läpi kulkevan tien pitämiseksi kuljettavassa kunnossa ja rakennusten kuivana pitämiseksi. Pumppujen annettiin kuitenkin sammua ja louhos täyttyi nopeasti vedellä. Täyttyminen oli kuitenkin niin kiireinen, ettei kunnollista evakuointia ehditty tehdä. Näin syntyi sukeltajille omalaatuinen kirkasvetinen sukelluskohde, jossa on vankilaparakkeja, työkoneita, muureja, piikkilanka-aitoja, rakennuksia, konepajoja, metsää, raunioita… Vettä louhoksessa lienee syvimmillään n. 20 m, mutta kiintoisimmat ”nähtävyydet” ovat alle 10 m syvyydessä.

 Tällaista paikkaa kohden siis suuntasimme. Nopean merenylityksen jälkeen suuntasimme kohti Rummun lähikaupunkia Keilaa provianttia ostamaan. Kyllä täytyy sanoa, että ei virolaisten tarvitse hävetä maataan. Kaikkialla oli reippaan tekemisen meininki. Tiet ja rakennukset olivat priimakunnossa. Tyylikkäät ja suuret kaupat pursuivat tavaraa vaikka olimmekin reilusti maaseudulla. Teollisuushalleja oli runsaasti valmiina ja tekeillä. Tuli hiukan ankea mieli, kun pohdimme kotiseutumme tilannetta.

 Illan suussa Eero peruutti maantieyksiönsä Paekalda Puhkekeskuksen pihaan Tiiun varaaman suuren hirsihuvilan viereen. Paikka on ymmärtänyt ottaa hyödyn vankilan rappiosta. He järjestävät monenlaista vesitoimintaa suuren louhosaltaan äärellä.  Nyt oli aika laittaa sauna lämpimäksi ja grilli kuumaksi! Sitten uni alkoikin maittaa.

 Meille oli varattu majoituksen ohella sukelluspäiviksi suuri lautta, joka kuljetti joukkomme vaivattomasti sukelluskohteesta toiselle. Sääkin suosi meitä. Yöllä satoi rankasti, mutta lauttamatkojen aikana aurinko näyttäytyi suurimman osan aikaa. Ilmahuolto onnistui hyvin seuran omalla matkakompressorilla, jonka Erno ja Arto toivat autossaan.

 Perjantaiaamuna maittavan aamupalan jälkeen kannoimme sukellusvarusteet lautalle ja odottavan tunnelman vallitessa lautturi suunnisti kohti vankilan vedenalaista muuria. Sen viereen kellahdimme Ahdin valtakuntaan ja suuri seikkailu sai alkaa. 40 minuuttia siinä meni muureja, piikkilankoja ja raunioita ihmetellessä. Jokunen arka hauki uiskenteli ahventen ja jättimäisten särkiparvien lomassa. Särkien näkeminen nosti kyllä huolen järven tulevaisuudesta. Näkyvyys oli mainio eli samaa luokkaa kuin kotiseutumme helmessä Valkiajärvessä, jossa särkiä ei ole.

 Tämän jälkeen kömmimme lautallemme ja putkuttelimme läheisen Ämarin tukikohdan Naton hävittäjiä ihaillen seuraavaan kohteeseen eli surullisen kuuluisalle pumppuasemalle. Se olikin näky noin 10 m syvyydessä. Luiskahdimme aukosta kalteri-ikkunoin varustettuun kivirakennukseen. Oli kuin sieltä olisi lähdetty illalla työvuoron jälkeen ja aamulla kaikki olisi veden alla. Todellisuudessa ehkä näin olikin. Työkalut olivat koskemattomina pöydillään, pumput sähkömoottoreineen ”valmiustilassa” ja nurkassa kiuasuuni puita odottaen. Olipa se oikea aikakapseli. Pihaan oli jopa parkkeerattu rollaattori! Siitäpä seuramme ”nuoriso-osasto” ilahtui suuresti. Jotenkin he yhdistivät sen meihin pappasukeltajiin.

 Iltapäivällä lähdimme tutustumaan neuvostolaivaston historiaan lähellä olevaan Paldiskiin, jossa on ollut itse asiassa laivastotukikohta vuosisatoja. Olin lukenut, että jossain on salainen entinen ydinsukellusveneiden konemiehistöjen koulutuskeskus ydinreaktoreineen. Tarkkaa paikkaa en tiennyt, mutta tuntomerkkinä oli korkea valesavupiippu vakoilijoiden hämäämiseksi. No sinne tietenkin! Ja löytyihän se vaatimattoman tien varrelta, mutta edessäpä oli uusi portti ja valvontakameroita sekä vartiotupa. Puolessa minuutissa oli autokolonamme takana vartioliikkeen auto miehineen. Menimme tietenkin kysymään paikan historiasta ja ystävällinen vartija kertoikin paikan todella olevan entinen koulutuskeskus, mutta nykyään Eestin valtion ydinjätteen jatkokäsittelykeskus. Tarkempi tutustumiskäynti ei sitten valitettavasti onnistunut. No ei auttanut muuta kuin palata huoltamaan laitteet, grillaamaan, saunomaan ja maailmaa parantamaan vankilajärvellemme.

 Lauantain sukelluksiin olimme saaneet seuraksemme kolme YLE:n sukeltajaa. Kohteena oli vankien parakkikylä. Se olikin aavemainen paikka. Tuli mieleeni aiemmat käyntini keskitysleireissä. Se oli uponnut vankileirien saaristo; gulag veden alla. Sieltä suunnistimme tutulle pumppuasemalle, mutta teimme myös pienen piipahduksen lähimetsään veden alla. Sekin oli erikoinen näky. Loput ilmat käytimme vankilan ammattikouluun tutustumiseen. Pujahtelimme kalteri-ikkunaisista huoneista toisiin ja raunioiden lomitse. Harjateräkset vain törröttivät uhkaavina. Eräässä huoneessa oli pöydälle ”unohtunut” kolme pulloa olutta.  Tuli mieleeni jokin kuin olisin tietokonepelin sisässä. Tämä oli kerrassaan mainio tapa päättää leirimme sukellukset auringon heittäessä säteitään ruosteisiin kalteri-ikkunoihin.

 Iltapäivällä Tiiun opastuksella kävimme ”pankissa”. Tämä Pank oli lähes 40 m korkea rantajyrkänne suoraan Itämereen. Se on ollut surullisenkuuluisa paikka hoitaa lopullisesti kaikki pankki- ja muut murheet unholaan. No, tämän jälkeen teki hyvää tutustua kauniiseen Keilan vesiputoukseen vanhoine voimalaitoksineen romanttisessa kartanoympäristössä.

 Illan ”kruunasi” lentopallo-ottelu rapaisella kentällä, ja loppuaika meni klassisesti: grillausta, saunomista, maailman parantamista. Pappajaos vetäytyi yöpuulle Eeron liikkuvaan yksiöön…

 Seuraavana päivänä olikin varhainen lähtö kohti Tallinaa ja lauttasatamaa. Koti-Kitteelle saavuimme tyytyväisinä monta kokemusta rikkaampana illan suussa.

 

Pekka Sorsa

 

PS. Koti-Karjalan julkaisussa oli liitteenä kuvia, joita ovat ottaneet Erno Olkkonen, Tiiu Tamm ja Esa Kaksonen.

Liitteet